Amorosan Y-pennut Bluemeadow`s Yes Sir I Can Boogie x Amorosan Tilda
6.1.2015 Reilu viikko olis laskettuun aikaan ja Tilda on aikas isossa
kunnossa! Toivottavasti mahassa olisi ultrassa näkynyttä kolmea enemmän
kavereita etteivät ole jättiläisiä.. Kovasti tyttönen kulkee miun
perässä pitkin huushollia ja on silityksiä vailla. Ulkona ei enää juuri
Tellen kanssa leiki, mutta lenkillä mennään reikäpäänä että tulee sitten
hyvin ravisteltuja pentuja.. :) Tänään laitellaan pentulaatikko jo
valmiiksi että pääsee siihen tutustumaan. Tässä pari mahakuvaa:
15.1. Edellinen yö meni Tildan mylläämistä kuunnellessa ja sitten
viimein kolmen jälkeen päivällä alkoi poltot. 15.38 meni vesi ja ei kun
oottelemaan ensimmäistä tulokasta. Sitä saikin sitten ootella ihan
urakalla... 18.05 syntyi kuolleena iso musta poika 260g. Poltot jäi
tauolle ja taas ootellaan. Seittemän jälkeen tuli näkyville
vesipussukka,joka näytti samalta kun pennun kalvopussi. Pussi repesi
mutta mitään muuta ei sitten tapahtunutkaan. Soittelin eläinlääkärille
että kauanko uskaltaa ootella. Kaheksan jälkeen alkoi polttoja taas
hiljalleen tulemaan mutta oudosti ryppäissä. Yheksältä kokeilin onko
poltot tuonut tulosta ja tuntui yksi jalka ja häntä. Soittelin taas
lekurille ja sovittiin että lähen ajelemaan.
Eläinlääkäri koitti ensin auttaa jumissa olevaa pentusta syntymään mutta
ei onnistunut joten päädyttiin keisarinleikkaukseen. Kaksi pentua
mahassa oli,joista toinen oli jumissa ja kuollut. :( Nyt sitten Tildalla
on yksi sankari joka selvisi. Peukut ja varpaat pystyssä että poika
276g pysyy yhtä reippaana kun heti leikkauksen jälkeen. Toinenkin
kuollut poika oli suunnilleen ensimmäisen kokoinen. Iso kolmikko joista
onneksi edes yksi selvisi.
Aluksi Tilda arasteli pentusta eikä halunnut olla sen kanssa missään
tekemisissä.. Liruttelin maitoa pennun päälle ja onneksi Tilda alkoi
putsaamaan. Myöhemmin otti vielä laittamani lämpöpussin pennun vierestä
pois ja kävi ite tilalle makaamaan. :) Syötin pentua pullosta klo 1 ja
klo 3, mutta klo 6 pentunen ei sitten syönytkään pullolta vaan oli
saanut tissiltä syötyä. Paino oli 285g! :D Tosi reippaasti pentunen söi
ja hyvin Tilda hoitelee ainukaistaan. Punnittu vielä klo 11.20 jolloin
paino oli jo 290g! Näyttää tosi hyvälle!
Nyt taitaa jo uskaltaa huokaista... Amunen paino oli jo 305g ja
reippaasti liikkuu pentunen laatikossa. Tilda on jo ulkoillut vähän eikä
pelkästään rapun vieressä käy tarpeillaan. Leikkaushaava on siisti eikä
mahakaan tunnu olevan sekaisin. Valtakunnassa kaikki hyvin siis! :D Nyt
varmaan uskaltaa jo puhua nimestä, onko se Yrjö...? vai onko se
Ylermi...? Vai onko se kenties jotain muuta...? Kyllä, ajattelin tämän
sankarin kohalla poiketa kaavasta tai oikeemmin hypätä jo uuteen
käytäntöön ja pojalle annetaan nimeksi Amorosan Yksinäinen Ratsastaja :)
Olipahan ylläri kun aamulla pentusta punnitsin.. Heilahti lukemat illan
311g:sta 341g:aan!! Maitobaarilla ollaan yön aikana vierailtu... :D Ei
tarvii olla huolissaan että riittääkö maito Tildalla. Meijän isommat
tytöt pääsi jo pusuttelemaan pientä poikaa:
Saa pikkupoika ainakin hellyyttä ja hoitoa! Impi olisi kovasti halunnut
jo tervehtimään tulokasta, mutta Tilda on hyvin tiukkana ettei
pentuhuoneen portille jäähä notkumaan. Laittelin lisäporttia sitten
silleen ettei muut koirat pääse käkkäilemään pentuportin taakse.
Katotaan milloin Tilda on valmis muita laskemaan pentusta kattomaan,
viimeistään kun ulkoilut alkaa. :) Saavat nyt rauhassa olla keskenään
ilman yli innokkaita hoitoapulaisia.
Mielenkiinnolla ootan mitä "pikku"kaverista tulee... Paino tänä aamuna
oli 453g, eilisestä +61g. Kyllä rimppakintut vielä maahan tavottaa kun
heppu punnersi jo etutassujen varaan pikkuhiljaa. Selällään olo ei ole
pojalle mieleen vaan siinä rimpuillaan vastaan ja jos (kun) ei uskota
niin joutuu huutelemaan vastalauseita. Kynnet leikkasin tänään eikä
sekään ollu mieleinen homma. Hemmoteltu pirulainen taitaa tulla! :D
Tildan haava edelleen siisti ja paranee hyvin,tyttönen on vaan nyt
pakkasten aikaan kehitellyt ikävän tavan pissata sisälle..
:( Toivottavasti se helpottaisi pakkasten myötä.
Pentunen tulee ensi yönä viikon vanhaksi ja kaikki on paremmin kuin
hyvin. Ei tämä pentunen nuupahda, se on taistelija! Tilda haluaa jo
viettää enemmän aikaa muun porukan kanssa ja tulee makoilemaan kaikessa
rauhassa olkkarin puolelle. Toiset koiratkin saa jo mennä käkkäilemään
pentuhuoneen portille ilman että leijonaemo hyökkää. Ilmeisesti Tilda on
samaa mieltä että nyt voi jo hellittää. :) Puolen kilon rajapyykki on
läpihuutojuttu kun tänä aamuna painoa oli 591g, eli huomenna ollaan jo
taas uusilla sataluvuilla. Poika on kyllä sitä mieltä että massalla
pärjää ja on TOSISSAAN sitä mieltä että häntä ei selälleen laiteta...
Enemmän pyörittelyjä siis... Tässä pari viikkoiskuvaa:
Poika alkaa olla puolitoista viikkoa ja paino senkun jatkaa nousuaan,
tänään lukemat hurjat 777g. Alkaa käsittelyreenit tuottaa tulosta mutta
kun yritettiin kuvia ottaa niin kyllä aika äänekkäitä vastalauseita
saatiin edelleen. Silmät on aika kevyen näköisesti enää kiinni, saa nähä
mikä päivä alkaa kurkistella! :) Tildalta nappasin tänään tikit pois,
ne loput kun tyttönen tai jälkikasvunsa oli jo alkanut niitä
irrottelemaan aikansa kuluksi. Tilda on jo lenkillä käynyt muun porukan
kanssa ja sitä riemun määrää kun Tellen kanssa puuterilumessa painavat
menemään! :D Tässä niitä kuvatuksia, (poikaa ei pidelläkään enää yhdessä
kädessä):
Tänään on sitten simmut rakosellaan kun eilen vielä kevyesti kiinni.
Leikkelin kynnet samalla kun huomasin että ovat taas kun petolinnulla.
Ei vieläkään ollu kiva juttu, tuli äänekkäitä sekä haisevia
vastalauseita...
Viime yönä sitten tuli 2 viikkoa täyteen, eikä ihan vielä kilon raja
mennyt rikki mutta ei paljon puutu.. Paino tänä aamuna 964g. Pikkuhiljaa
toiset koirat on päässy poikaa kattomaan, Telle saisi hengailla
kaikessa rauhassa pentuhuoneessa Tildan ja pentusen kanssa, mutta Impi
on ilmeisesti liian kiinnostunut pojasta ja sillä ei ole asiaa ihan
laatikon laidalle. Kuvien ottaminen on hiukan haastavaa kun tämä poika
ei ole todellakaan mikään linssilude.. Salaa saa otettua kuvan kun
nukkuu mutta auta armias kun herätät niin selkäänsä kääntää koko ajan.
Tässä kuitenkin pari otosta miltä poitsu näyttää parin viikon iässä:
Aikamoinen palveluskoiran alku tuo meijän jässikkä. :) Aina kun
pentulaatikolle menee niin "kumea" vahtihaukku alkaa kuulua kun sankari
tormakkaasti antenni pystyssä puolustaa valtakuntaansa! Ja kun pojan
nostaa laatikosta pois niin nenä tuhisten alkaa kartottamaan huonetta,ei
jälkeäkään paikallaan pyörimisestä tai panikoinnista. Potentiaalinen
camel boots-mies joka kulkee omia reittejään... :)
Niin se aika rientää ja keisarinleikkauksesta on jo kolme viikkoa.
Toisaalta pojan painoa kun kattoo niin voisi kuvitella että vielä
pitempikin aika... :) Paino tänään 1279g. Ja aikamoista karvaa puskee
pikkumies, nyt vaikuttaisi että isän karva ja äitin rungon vahvuus olisi
tulossa, saapi nähä pitääkö etiäinen paikkaansa. Kynnet leikattiin
tänään, eikä se enää ollutkaan niiin ärsyttävä juttu, vaan meni
melkeimpä yhteisymmärryksessä tai ainakin läheltä liippaasi. :)
Ensimmäinen madotus ei tuntunut missään ja lihakökkärekin livahti
huomaamatta kurkusta alas maistelematta. Toisaalta vaikka on aikamoinen
jästipään alku niin kuitenkin hyvinkin lunkki jätkä! Kuvaamisen kanssa
taas kysyttiin kuvaajan hermoja, siinä kohtaa löyty kintut alle eikä
meinannut tulla kun peräpeilistä kuvia mutta sitkeys palkittiin ja
saatiin melkein joka kulmalta onnistunut otos. Seisaaltaan poseeraaminen
ei kuitenkaan ollut SE juttu.. Tässä otoksia:
Eilen availtiin pentulaatukon etuseinä ja heppunen juoksentelikin heti saparo heiluen pitkin pentuhuonetta.
Keinuun tutustumassa
Samalla sosiaalinen elämäkin laajenee kun etuseinän avaaminen on
merkkinä muille koirille että on valmista tutustumiselle. :) Tilda ei
vaan meinannut sisäistää tätä käytäntöä kun mummot innokkaina tulivat
tutustumaan heppuseen, vaan äipälle meinasi iskeä hätä käteen pojan
seurustellessa muitten kanssa. Onneksi Tildakin rauhottu kun huomasi
että se on kuitenkin ihan ok ja mummot osaa hienosti pojan kanssa olla.
Lempi-mummo etenkin on loistava leikittäjä pojalle ja ottaakin aina
tilaisuudesta vaarin kun Tilda ja nuoremmat on pihalla. :)
Eilen poitsu oli sitä mieltä että hänellä on maitobaarin vakiasiakkuus
eikä tarvii yhtään mitään lihakököjä suuhunsa. Mutta tänä aamuna oli
toinen ääni kellossa kun Tilda on nähtävästi sitä mieltä että
naskaleitten kanssa ei ookkaan enää niin tervetullut maitobaarille...
Tildan syöttelyt alkaa harvenemaan kummasti sitä mukaa kun pojalle
hampaat kasvaa... Elikkäs jauheliha onkin oikeestaan aika hyvää ja sen
voi nautiskella sormista ihan hyvällä ruokahalulla. :)
Tänään maailma avartui jo pentuhuoneen ulkopuolellekin kun kävästiin
pikkasen pihalla. Ei sielläkään ihmeemmin jänskättänyt, poitsu alkoi
kipittämään muitten koirien perässä, mutta sitten vilu iski ja lähettiin
sisään.
Mihin aika häviää?! Viikko vierähtänyt ja poitsu on neljä viikkoa vanha.
Jässikkäinen on aika hauska kaveri, nyt kun oon lautasen kanssa
kyläillyt kolmesti päivässä niin miut voi jo luokitella kaveriksi. Ja
etenkin kun aamulla on ne ihanat AAMUTOSSUT jalassa... Oi oi kun niihin
on kiva upottaa pikku naskalit..! :D Ollaan painittu jo hirmu murinalla
ja pikkasen onnistuu lelun kanssa leikkiminenkin.
Tänään on ollu kiire päivä pikkusella pojalla kun ensin kävi tuleva
emäntä Heidi kylillä ja siihen perään Tildan OMAT ihmiset (kyllä oli
Tilda innoissaan kun Leila ja Arto ajovat pihaan!) Ulkoiltiin tänään
jälleen kun sade hellitti ja nyt olikin pitemmät ulkoilut kun muina
päivinä ja pikkuheppu oli ihan äijänä huutelemassa hävyttömyyksiä
naapurin suuntaan yhdessä akkalauman kanssa.. :) Heidi
kertoi heppusen tulevan kutsumanimen niin ei tarvii enää heppu, jässikkä
tms nimillä poitsua kutsua. Saanko esitellä: Amorosan Yksinäinen Susi
eli "Onni". Leila nappasi meijän junioriporukasta kuvan:
Onni ja Vilja
Taas otettiin viikkoskuvia ja saatiinkin pari onnistumista. Nyt jopa
seisomiskuvakin! :) Painoa pojalla oli aamulla 1570g ja tässä tuoreet
kuvat
Tänään käytiin ensimmäisellä autoajelulla Onni-pojan kanssa.
Alkumatkasta oli ihanan hiljasta (liekö järkytyksestä hiljanen) mutta
muutaman kilometrin jälkeen alkoi iloinen sirkutus kuulua
kantokassista.. :) Käytiin mustissa ja mirrissä, missä sitten aikansa
huhuili mutta hiljeni kun huomasi että huhuilu ei ihmeemmin tuottanut
tulosta. Kovasti oli ihailijoita pienellä pojalla. Kotimatkalla jaksoi
taas lauleskella kun hetken perillä lepäsi...
Ulkoilua harrastetaan muutaman kerran päivässä kun luontoäiti meitä
viimein ymmärtää helliä ihanalla auringon paisteella. Reippaasti poju
kipittää mukana lumitöissä ja postinhaku reissulla. Jasmi ja Anika oli
kyläilemässä pari päivää ja Jasmi otti oikein pienen pojan
ulkoilu-opastuksen asiakseen ja muitten koirien juoksennellessa
ympäriinsä pennusta välittämättä, Jasmi ohjasi ja opasti poikasta
kärsivällisesti.
Ja taas on lisää viikkoja tullut mittariin. :) Aamulla punnitus 1942g
tai jotain sinnepäin. Kuppi heilu vaakassa sen verran ettei ihan
tarkkaan lukemaa saanut vaikka kuinka yritin kesken unien hyyyyvin
varovasti pojan kuppiin asetella... Punnituksen päälle madotus, minkä
poitsu maisteli reippaasti kitusiin. Sirukin tuli hommattua jo valmiiksi
ennen eläinlääkärintarkastusta niin laitetaan alkuviikosta paperit
tilaukseen. Tildaa olen jo alkanut vaihtaa omalle ruualle kun Onnin
ruoka-annokset on jo ihan reippaan kokosia ja kun Tilda lähtee sitten
reilun viikon päästä omaan kotiin niin ei toivottavasti oo tissit enää
kovasti maidossa. Tämän viikkoset kuvat otinkin ulkohommissa eikä
yritettykään mitään virallisia pönötyksiä. Oli mission impossible ottaa
kunnon juoksukuvia kun samalla piti kipittää juoksijaa karkuun että
saisi vähän välimatkaa... No, juoksukuvat tuli sitten kohtisuoraa
edestäpäin. Pitänee kysellä apukäsiä seuraavaan kuvaussessioon.
Naapurin Helmi-labbis kävi tutustumassa myös pojuun ja aika hauskan
kuvan sankin heijän ensikohtaamisesta. :)
Yksi ilta olin käymässä unille kun sängyn vieressä olevalta
lampaantaljalta kuului hyvin tyytyväinen koiran huokaus.. Kurkistin että
kukahan se nyt on niin elämäänsä tyytyväinen ja Tildahan se siinä
rojotti ketarat suorana... :D Oli livahtanut pentusen luota aikuiseen
seuraan mutta ikävästi tuli passitus takaisin Onnipojan luo. Toki sen
jälkeen tuli mieleen että miksipäs ei ja siitä yöstä lähtien Tilda on jo
saanut viettää yönsä pojasta erossa niin halutessaan, ja yllättäen tuo
on halunnut tissitakiaisen luota mieluummin lampaantaljalle... ;) Tilda
on siirretty kokonaan omalle ruualle ja on vauhilla vierottamassa poikaa
tissihommista, eli hyvältä näyttää sunnuntaita ajatellen.
Onni-pojasta on tullut oikea hankien sankari eikä aamuruokakaan maistu
ennen kun on käynyt pihalla viilettämässä. Jalat alkaa sätkiä jo ilmassa
kun eteiseen kantaa ja ovesta syöksytään ulos saman tien kun mahtuu. :)
Siellä poika viilettää pitkin hankia aikuisten koirien perässä ja
välillä istuu tököttää tyttöjen pulkassa umpihangessa... :D Se kyllä
vähän jänskätti. Kuvailemisesta ei vieläkään meinaa tulla mitään kun
poitsu on keksinyt uuden harrastuksen: Jalkojen jahtaaminen hirveän
murinan kanssa! Välillä kyllä ottaa osumaa kun juoksee suoraan
varpaisiin samaan aikaan kun oot ite ottamassa askelta.. Tässä talvisia
kuvia:
Jep jep, kaikki kun ei mene niinkun stömssöössä...Torstai iltana tulin
reenailemasta Tellervon kanssa ja järkytys oli suuri kun huomasin
pentulaatikossa pari kunnon kokosta verilänttiä tuoretta verta.
Ensimmäisenä tietysti tutkailemaan elikot että kenestä veri on lähtösin
ja Tildan peräpäästähän se oli. Ei kun soittamaan päivystävälle
eläinlääkärille jonka mielestä kyse ei ollut mistään akuutista koska
koiran olo ja vointi oli muuten normaali (söi, joi ja riehui
normaalisti), luultavassti jonkinsortin tulehus muhi kohdussa ja siitä
sitten veripurskahdus oli kotoisin. Aamulla soittelin sitten omalle
eläinlääkärille joka onneksi raivasi tilaa kalenteriin ja otti meidät
vastaan. Pika serppi näytti 12:sta eli hiukan oli tulehdusarvot koholla
mutta ei mitenkään isosti mikä olisi viitannut kohtutulehdukseen.
Ultrassa ei näkynyt mitään märkäkohtuun viittaavaa mutta aloitettiin
antibioottikuuri koska vuotoa kerta oli, niin jonkinlainen tulehdus
ilmeisesti kuitenkin on päällä. No niin, Tilda sitten lääkkeiden kanssa
huomenna lähtee kotiakohti ja toivottavasti niillä sitten homma selviää
eikä tästä retkestä koidu enää muuta harmia tyttöselle... *koputtaa
puuta*
Mutta sitten Onni-pojan kuulumisiin. Kiirettä on pitänyt pienellä
koiralla kun vieraita käypi kylillä. Urhea pikku soturi tutustui miun
veljen jättimäiseen hoffi-urokseen kun kävivät kylässä. Pikkasen taisi
Kosmon tapaaminen jänskättää mutta Kosmo oli tosi hienosti pentusen
kanssa ja akkalauma kyllä vahti tarkkana vieressä ettei mitään
äkkilikkeitten ajatuksiakaan tule isolle pojalle mieleen. Hauska miten
koko lauma otti tutustumisen vahtimisen asiakseen. :) Ja tänään kävi
Voitto-poika (Saimin pentunen) kylässä. Voitto olisi kovasti halunnut
leikkiä (ihan kenen kanssa vaan) mutta nää natkut akat pisti nuoren
kollin paikalleen kerta sanomisella ja Onni häntä tötteröllä säestää
vieressä. :D Että sitten meni tämä(kin) vierailu sivistyneen
käyttäytymisen opiskeluun, tai sitten Tildan ja Tellen leikkimisen
vierestä kattomiseen... Kyllähän hyö saa leikkiä mutta MITÄTTÖMYYDET ei
täällä ala riehumaan! Kovasti oli näitten molenpien vierailujen
kuvaamisen yritystä mutta ensimmäinen tapaus oli niin vahvasti valvottu
tilaisuus että aina joku akkeli änki kameran eteen sensuroimaan ja
toinen tapaus oli sen verran vauhdikasta menoa ettei kamera (ja kuvaaja)
ehtinyt perässä... (Sain kyllä Voiton komennettua yksin paikalleen että
kotisivuille saa tuoreet kuvat).
Jeps. Kuudes viikko tuli täyteen Onnin elämästä viime yönä ja
painokäyrä huitelee taas uusissa sadoissa. :) Painoa tänä aamuna 2188g,
eli potra poika edelleen... :D Tänään otettiin taas vaihteeksi
pönötyskuvat ja sain kun sainkin ilman apukäsiä kuvattua! Taikasana:
pitkäänulkonajaruokapäälle, sillä saatiin Onni sen verran tainnoksiin
että kesti aikas hyvin paikallaan. Meinasi vaan nukahtaa seisaalleen...
;) Tässä tuotoksia:
Pientä kuvankäsittelyä=taustan himmennys :)
Kyllä nuo punaset rahit aina vaan tekee hyvän taustan noille
koiruleille. :) Mitä mie sitten teen kun ne alkaa olla aikansa
eläneet?!?
Nyt on Onni-pennen elämässä tapahtunut suuria juttuja tässä parina
päivänä. Eilen Leila, Arto ja Karoliina tulivat hakemaan Tildaa kotiin.
Tyttönen oli kyllä NIIN VALMIS lähtemään, ei paljon taakseen vilkuillut!
:) Eipä tuo poikakaan haikaillut äitinsä perään, ennen kun illalla
nukkumaan käydessä sille taisi juolahtaa mieleen ettei Tilda käynytkään
pyörähtämässä pentulassa. Hetken aikaa poika vinkui, mutta nopsasti
hiljeni unille sekin. Eilen sattui muuten olemaan Onnin nimpparit niin
Tildan ihmiset toi pojalle nimppariruusut! :D Tässä Leilan ottama kuva
sankarista kukkineen:
Tänään oli sitten toinen iso asia mitä Onnille tapahtui. Käytiin ensin
viemässä isommat tytöt päiväkotiin (Onni kävi näytillä lapsille
kantokassikyydillä) ja sitten junioriosasto otti suunnan kohti
Lappeenrantaa ja eläinlääkäriä. Olikin nopea lääkärintarkastus kun ei
ollut kun yks karvapallo mukana! No, Jaana (Pätilä) ensin kuunteli ja
tutkaili pojan päästä jalkoihin ja kuunteli vielä toisellakin
stetoskoopilla ja totesi että pieni,hentoinen sivuääni sieltä kuuluisi.
Luultavasti menee umpeen kun on niin pikkanen. Sitten oli silmien vuoro
ja siellä näkyi kauempana näköhermosta CH varjostumaa, kirjotti
silmätarkastuslausuntoonkin että "CH muutokset hiukan kaukana papillasta
(=näköhermon nysty)". Oli sitä mieltä että jos asia jää vaivaamaan niin
kannattaa käyttää DNA testissä, jolloin asia varmistuu että onko CH vai
ei. Jep. Pallurat tuntui molemmat matkalla, toivottavasti löytää tiensä
perille pussukoihin. :) Näillä eväillä sitten jäähään ootelemaan vielä
viikoksi uuteen kotiin lähtöä. Vähiin käy meijän yhteinen aika, mutta
taitaa siellä toisessa päässä olla vielä pitkät päivät Onnin tuloa
odotellessa. :)
Meijän pienestä ja suloisessta karvapalerosta on tullut järetön riehuja!
Pihalle vaan purkamaan energiaansa ja siellä sitä kuluukin kun
viilettää ja riehuu pitkin pihamaita. :) Tässä pari videota Onnin
riehumisesta:
Iltasella on sama ralli, ihan kun pienillä lapsilla ennen kun sammahtaa.
:) Paperit sen kun lentelee kun ralli alkaa! Onnea vaan tulevalle
emännälle... ;)
Meijän pienestä pörrösestä söpöliinistä on kehkeytyny tiukkapiponen
natkumies, keneltä lie oppinu mokoman käytöksen...? Ei kai meijän
akkalaumalla oo tassunsa pelissä? ;)
No,alotetaanpas alusta. Eilen aukes kakkalan portti ja herra kakkala
pääs viilettämään töppöjaloillaan pitkin huushollia tekemään tihutöitä.
Tulipahan tytöille kantapään kautta taas opetettua että kannattaa
tavarat korjata pois lattioilta..Viljan kanssa oltiin heti hyvää pataa
kun sieltä saa suoran naamalta herkkua. :)
Aikuiset koirat kertoi kyllä tarkasti missä Onni saa olla, mihin koskea,
milloin leikkiä ja ettei ole suotavaa koittaa änkeä samalle
ruokakupille... Oppivainen poika, ei tarvinnut kun kerran kertoa joka
asiasta. :)
Ja sitten siihen natkuiluun. Sisko kävi lapsien ja Onnin kanssa saman
ikäisen sakemanninpennun Olgan kanssa kylillä. Ajateltiiin että Onnikin
saa pentuseuraa ja temuta "pentujen juttuja". Ensimmäinen reaktio oli
että Onni seisoi tukevassa haara-asennossa kakkalan ovella murisemassa
että ne on HÄNEN sanomalehet, HÄNEN pyykkikasa, HÄNEN lelut... Iloinen
vastaanotto siis... Jossain vaiheessa kuitenkin tuli leikkimiset
kyseeseen mutta kyllä otti luonnolle että akka selätti, aika tosissaan
pisti vastaan herra ja hidalgo. :) Oli muuten pojalla pitkät päikkärit
vieraiden lähettyä. :D Tässä kuvia vierailulta:
Täsään siis Onni täytti seitteman viikkoa ja painoa (suunnilleen) 2545g,
sai kolmannen madotuksen myös aamulla. Matolääkettä oli vaan jo sen
verran iso kasa että pääsi sylkäsemään osan lattialle ensimmäisellä
kierroksella. Huomenna tulee käymään Olgan sisko, joka on miun serkulla,
saa nähä onko yhtä "lystiä". Onneks on akkalauma Onnipojan suojana myös
huomenna. Ne pitää omistaan huolen, eikä niitten mielipiteitä
kyseenalaisteta! :D
Nyt on meillä hiljentynyt töppöjalkojen tepsutus eikä tarvii varoo
sukansyöjää kävellessä. Heidi kävi Onni-pojan hakemassa uuteen kotiin ja
akkalauma huokasee :) Eilen kyllä vielä Onnilla kävi "kaveri" kylässä.
Pirre ei kerinnytkään kylille (kiireisiä nuo nykyajan nuoret..) mutta
Kosmo kävi taas perheineen taas kylässä ja tällä kertaa saatiin kuva. :)
Aika sittiäiseltä Onni näyttää Kosmon vieressä, mutta ei yhtään
häpeillyt kokoaan vaan hyvin napakkaan sävyyn ilmotti isommalle jos
änkesi liian lähelle! :) Onneksi Kosmo on hyvähermonen kaveri eikä ollu
milläänsäkään toisen säksätyksestä :)
Mutta nyt toivottelemme hyviä hermoja myös uudelle emännälle ja
kirjotellaan Onnin kuulumisia sitten kotisivuille tästä eteenpäin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti