:)

:)

sunnuntai 26. syyskuuta 2021

6-viikkoa täynnä!

Tänään kuus viikkoa täynnä ja vauhti kasvaa samoin kun kokoa tulee lisää. Mukana joka touhussa pihalla ja hirvee hinku olisi sisälläkin olla mukana mutta joutuvat pysymään omassa valtakunnassa niin kaaos on helpommin hallittavissa.. 😁Pojat punnittu ja madotettu, matolääke ei edelleenkään ole hyvää, painoa: Heppu 1557g, Hupi 2007g ja Hippi 1430g. Napsittiin taas viikkoskuvat pihalla (onneksi oli muutamat apukädet että kerkesivät ottaa kopin kun pojat oli vaihtamassa maisemaa)

torstai 23. syyskuuta 2021

reissussa

Nyt on pojat käyneet eilen ensimmäisellä auto ajelulla kun käytiin viettämässä ristiäisiä (sirutus) Imatralla ja siitä suoraan ajettiin naapuriin synttäreiden rääppiäisille. Eli tuli sirutuksen lisäksi kyläreissu 😁Autoilu sujui hyvin, muutamia sirkutuksia lukuunottamatta, toimi hyvin että juostiin 15 min ennen lähtöä pitkin pihamaita.. 😉 Siruista ei kukaan ollut moksiskaan, Armi olikin opettelemassa sirutus hommaa ja pääsi pitelemään poikia. Naapurissa vähän jänskätti kun oli uudet ympyrät mutta reippaasti alkoivat tutkimaan huushollia ja kun poislähdön aika tuli niin nätisti kipitettiin perässä autolle. On ne vaan hienoja! 😄

Paperit on nyt tilattu ja niitten pitäisi tulla hyvissä ajoin ennen eläinlääkärin tarkastusta.👍

Tänään pojat oli mukana perunahommissa:
Ja muutenkin koko ajan mukana kun peräpukamat. Potentiaalisia persiiliäisiä siis! Tässä vielä ulkoilukuvia:


sunnuntai 19. syyskuuta 2021

5-viikkoset

Herranen aika, miten penneset muka voi olla viis viikkoa?! Vastahan ne syntyi. 😲No, niin tuo kalenteri näyttää ja uskottava se on. Ihan niinku isojen poikien kuuluukin niin sisäsiisteyttä harjoitellaan ja ulos tulee sattumia aina vaan enemmän 😁👍

 Aattelin että vois olla kiva ottaa viikkoskuvat pihalla kun siellä muutenkin touhuillaan niin paljon, Hippi ei kyllä ollut yhtään samaa mieltä... 😬 En tiiä miten monta kymmentä tai sataa kuvaa tuli otettua mutta... No, jotkun oli ihan ok mutta kyllä niistä nyt pennun tunnistaa, suurimmassa osassa oli hännän vilaus kun poika oli poistumassa paikalta. 🙄

 Painot tänään: Heppu 1225g, Hupi 2524g ja Hippi 1184g. Eli kaikki päässyt jo yli kilon 👍
Tässä parhaimmistoa kuvista:
Friidu hönttönen ei ymmärrä lopettaa imattämistä ollenkaan! Kuihtuu ja kutistuu koko koira kun vähennän ruokaa ja vaihdoin jo omalle ruuallekin mutta se senkun imettää vaan. Sovittiin että Sini tulee hakemaan tyttösen kotiin pääosin ja käy sitten tissintyhjennyksellä joka toinen päivä että maidon tulo loppuisi. 

torstai 16. syyskuuta 2021

työmiehiä

Tänään on ollut poutapäivä ja ollaan oltu poikien kanssa pihahommissa, käytiin läpi kakkapartio etu- sekä takapihalla. Tomerasti töppöset kipitteli mukana pitkin pihamaita ja sit kun väsy tuli niin pieni sirkuttelu kertoi että on aika lähteä sisälle.

 Tällä kaikella touhuamisella oli tarkoitus väsyttää kaverit että saa sitten rauhassa leikata kynnet. Ei muuten uskoisi miten pienillä unenpätkillä nuo lataa akkunsa täyteen virtaa! Joutu paristi väsyttelemään uudelleen ennen kun leikeltiin ja samaan aikaan kun yheltä leikkelin niin kaks pirulaista roikkui sukassa.. 😆 Mutta nyt on leikattu! 👍

Ristiäispäivä = mikrosirutus on sovittu ens viikolle ja sit tulee pojille ensimmäinen autoajelu. Pitänee ulkoilla reilusti ennen sitä että nukkuisivat matkan. (saahan sitä suunnitella..) 😁

maanantai 13. syyskuuta 2021

4 viikkoa

Eilen tuli pojat kuukauden vanhoiksi. Miulla meni agilitykiulituksessa hela dagen mutta illalla sain sen verran aikaiseksi että otin pojat puntariin: Heppu 943g, Hupi 1117g ja Hippi 882g, eli tässä porukassa nimensä veroinen Hippiäinen 😄

Ulkoiluja ollaan harrastettu vähintään kerran päivässä, eikä tuntunut vesisadekaan haittaavan kun eilen vihmoi sadetta kun kiikutin poijjaat pihalle. Vilja pitää huolta että tottuvat kaikenlaiseen menoon ja meininkiin. Lauantaina pääsivät kärryajelulle ja liftasivat potkupyörä kyytiinkin.. 😁

Friidu ei paljon enää pentulassa vietä aikaa paitsi ruuan jälkeen käy siivoomassa ruuantähteet ja samalla kaikki jätöksetkin. Pojat syö jo reiluja annoksia 3x pvä, papanoitten seassa ollu lihaa ja piimää.

Tässä tuoreet kuvat:
Heppu

Hupi

Hippi



keskiviikko 8. syyskuuta 2021

isoja poikia 😊❤️

Aika menee hurjaa kyytiä ja pojat kasvaa samaa tahtia! Nyt papusia+lihaa syödään jo kolmesti päivässä ja ulkona ollaan myös käyty vähintään kerran päivässä. 

Tänään kävi cavalier Kuppi kattomassa pennejä. Kuppia taisi enemmän jänskättää kun poikia, molemmissa suupielissä oli jänskäkuplat! 😄

maanantai 6. syyskuuta 2021

isoja asioita

Nyt tapahtuu paljon ja Isosti pienille pojille. Tänään on syöty lisää lihaa ja melkein puolet sormistakin, sekä oli ensimmäinen ulkoilu kun oli niin ihanan aurinkoinen päivä ☺️ Hienosti pojat tutkailivat nurmikkoa ja kun alkoi jännittämään niin kiivettiin syliin. Pienen ulkoilun jälkeen uni maistui kummasti ❤️

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

3-viikkoa täynnä

Pojat on hyvin sopeutuneet isompiin tiloihin, jopa niin hyvin ettei meinaa yks huone riittää... 😄 Uudessa portissa on vähän väljemmät pienat ja sieltähän hyö tunkevat läpi.. Pientä fiksausta vaatii vielä. 👍

Painot tänään Heppu 771g, Hupi 778g ja Hissu 646g. Pojat saivat ensimmäiset matolääkkeet (yäk) ja päälle (naminami) jauhelihaa. Koostin pienen videonpätkän matolääke vs jauheliha. Se löytyy YouTubesta https://youtu.be/6Eu4Qhqp3rY

Samalla kun syötin jauhelihat räpsin kuvia. Tässä parhaimmistoa:



Kyllä on kasvanut niin ihanan rotevia jässiköitä meijän pentusista 😊❤️

lauantai 4. syyskuuta 2021

vai muka vahinko...

Ei sitä ajauduttukaan laatikon väärälle puolelle vahingossa, tytöt näki eilen useampaan kertaan että pojat vuorotellen loikkivat laidan yli. 😆
No, tänään sitten asenneltiin uusi portti (ihan mahtavaa että on osaavia ja avuliaita ihmisiä, kiitos tällä kertaa Jani-serkulle ❤️), vuorattiin lattia sanomalehdillä ja avattiin laatikon etuseinä. Poijjaat kävi pienen kiepauksen ihmettelemässä ja jatkoivat unia. 😊

uusi hieno portti, ei tarvi temppuilla kahen portin kanssa

perjantai 3. syyskuuta 2021

Loikkarit

Aamulla kun laskin Friidun pois pentujen luota, olikin kaksi kaveria tutkimassa pyykkikasaa.. Luultavasti Hippi ja Heppu on olleet niin tiukasti tissillä kiinni kun Friidu on loikannut laatikosta, että pojat on kopsahtanu samalla kertaa laidan yli. 😄Ei heillä näyttänyt mikään hätä olevan, kaikessa rauhassa tonkivat pyykkikasalla. Hupi taas veti sikeitä laatikossa eikä tienny mitään mistään seikkailuista. Mutta tuntuu kaikissa seikkailumieltä olevan, kummasti laajenee joka päivä alue mitä tutkitaan kun laatikosta päästään. Saas nähä millon aletaan tarkoituksella loikkimaan laidan yli!

Eilen kun grillailujen jälkeen menin pentusia kattomaan niin jokainen imeskeli sormia niin antaumuksella ettei varmasti tule ongelmia opetella lihaa ja kiinteää sapuskaa syömään. 😁👍 Sunnuntaina se olisikin esissä, matolääkkeet onkin jo ostettu valmiiksi.

Tässä porukkakuvia pojista :

Tässä vielä leikkivideo :

https://youtu.be/eTF6XH75jwY