:)

:)

lauantai 20. tammikuuta 2018

Jännää!!

Pentuset tuli kuusviikkoa torstai-perjantai yönä ja Leilan paino 1290g ja velipojalla jotain yli 2 kg koska Riitan puntari ei näyttänyt kun error.. :) Eilen ajelin sitten Haminan suuntaan töitten jälkeen ja pentusten kanssa kotiin. Merli ei näyttänyt ihmeemmin surevan pentujen lähtöä, hyvin oli ne jo vierottanut aikaisemmin.

Pentuset nukkui automatkan nätisti, ei kuulunut yhtään sirkutusta. Ja tuntuivat olevan vielä aikas väsyneitä kun päästiin perille. Tytöt oli tietysti innoissaan kun pennut oli mutta pääsivät vaan hetkeksi kattomaan että pennut sai rauhassa kotiutua.

   
Vilja ja tuoreet tulokkaat. :)
Illalla olivat vähä hötkyjä kaikille äänille mutta poitsu söi jo iltaruuan, oli yönaikana tyhjentynyt loputkin kupista. Mahat oli ollut vähän sekaisin, mutta on korjaantunut kun saivat tehopacktia ruuan seassa. Reippaasti on pennut ottanu pentuhuoneen haltuun jo heti alkuunsa ja tänä aamuna pääsi Telle ja Likkakin tervehtimään tulokkaita. Pentuset aluksi vähän jänskätti mutta sitten haastoivat jo Likkaa leikkiin! :) Likkaa joutui kyllä vähän rajottamaan ettei lähtenyt täysillä mukaan... 


Meijän lauma :)
Ulkoiluja on harrastettu jo pariin otteeseen tänään ja sitä mukaa ruokakin alkaa maistua. Vielä oottelen kuukahtamista että saan kynnet leikattua tiedottomilta kavereilta. Yllättävän hienosti Telle ja Likka on pennut ottanut vastaan, olin ihan varma että Telle etenkin on leveän "hymyn" kanssa vastassa mutta ei kumpikaan pienintäkään irvistystä ole näyttänyt. Aamulla pennut oli vaan ihan märkäpäitä kun Likka niitä tutkiskeli. Hyvältä näyttää! Tässä vielä kuvasatoa pihalta:





 





Tadaa! Ensimmäiset pissit ja kikkareet saatu ulos!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti