:)

:)

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

kaheksan viikkoa ja jäähyväiset

Pentuset tulee kaheksan viikkoa vanhoiksi ja painot 1717g ja (arviolta) 3027g. Tiukkaa tekee mahuttaa enää pentusia ees isoon leivontakulhoon, saatikka että olisivat siinä paikoillaan... Tänään Soili tulee hakemaan pojan Joensuuhun ja katotaan miten Leila sitten sujahtaa tähän meijän laumaan.

Häirikköenergiaa on pennuissa ihan tolkuttomasti, ei kun töihin sitten. Ollaan reenattu keinua sekä rauhassa istumista ja palkkiosta luopumista. Aivotyöstä sitten väsähtävät. :) Lenkille pellon ympäri oon pennut ottanu myös mukaan ja hyvin tappijaloilla kestää aikuisten koirien matkassa. Portista työntyvät myös jatkuvasti läpi kun pienat on tässä kymmenen vuoden ikana vähän löystyneet, niin tänään otettiin sitten aamulla portti pois ja pentuset lähtivät heti rohkeasti tutkailemaan koko huushollia. Täytyy kyllä myöntää että pannat on ollu vaan kerran kaulassa.. Mutta jääkööt se uuden kodin huoleksi. :)

Tästä eteenpäin kuulumisia sitten kotisivuille ja vielä tähän loppuun meijän reenivideo:


maanantai 29. tammikuuta 2018

Tervettä meininkiä

Käytiin eläinlääkäriä moikkaamassa ja tarveitä pentuja meillä! 😄 Pojalla toinen pallura on pussissaan mutta toista ei tuntunut. Toivottavasti sekin sieltä tipahtaa. Mutta siis silmät ja sydän on kunnossa ja sehän se on pääasia. Hienosti pennut käyttäytyi lääkärissä. 😊


Meillä on käyny kyläilijöitä jonkin verran, enemmän kaksi jalkaisia mutta kävi pentusten Saimi- mummokin sekä naapurista Pera snautseri. Ei karvanaamakaan hirvittänyt yhtään vaan reippaasti menivät tutustumaan.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Pentuset 7-viikkoa

Viime yönä pennut täytti 7-viikkoa ja saivat taas madotukset. Painot Leila 1458g ja velipoika 2554g, pikkasen eroa... :) Eilen käytiin vähän autoajelulla hakemassa sirut ja sain sitten illalla paperit tilaukseen. Eivät rettelöineet yhtään autoajelua vastaan, Mustissa ja Mirrissä saivat huomiota ja silitystä niin ettei pieni nipistys sirun laitossa haitannu ollenkaan.

Aamulla oli yllätys suuri kun menin siivoomaan pentuhuonetta, ei ollut mitään siivottavaa!! :D Eikä itseasiassa ollut paljon töitten jälkeenkään. Hienosti osaavat tehä ulos jo tarpeitaan. Napsin vähän kuvia ulkona ja Vella-täti kävi kattomassa (Helin kanssa) pentusia niin otettiin Vellasta ja Leilasta potrettikuvat.



Kuin kaksi marjaa! :)



Sain videonpätkän pentujen keinureenistä:


maanantai 22. tammikuuta 2018

Onnistumisia 😊

Aikas hienosti on ulkoilut sujunu ja mikä parasta pääsee niiiin paljon helpommalla kakkalan siivouksen kanssa kun sattumia tulee pihalle melkeensä joka ulkoilulla! Isoja kehuja hienoille pennuille. 😊
Aikuiset koirat on myös ollu tosi hienoja pentujen kanssa, naamalle ei anna hyppiä mutta paljon sietävät. Ja kyllä pennut on tuohon luppakorvasempaankin shelttiin jo tottuneet sen verran että koittavat naamalle hyppiä... Hauska oli huomata kun poitsu leikki lelulla ja Leila kokeili Likan naamalle mennä. Likka siinä rähähti ja Leilalle meni jakeluun että ei ollut sallittua toimintaa mutta poitsu vähän vaan nosti päätään eikä ollu moksiskaan. Kyllä nopsasti tottuvat pennut tähän meijän huushollin meininkiin, ei lastenkaan liikkumiset tunnu missään. Jos huomenna muistasin ettiä pentupannat kaulaan. Tänään harjailtiin taas turkit pörröön.



lauantai 20. tammikuuta 2018

Jännää!!

Pentuset tuli kuusviikkoa torstai-perjantai yönä ja Leilan paino 1290g ja velipojalla jotain yli 2 kg koska Riitan puntari ei näyttänyt kun error.. :) Eilen ajelin sitten Haminan suuntaan töitten jälkeen ja pentusten kanssa kotiin. Merli ei näyttänyt ihmeemmin surevan pentujen lähtöä, hyvin oli ne jo vierottanut aikaisemmin.

Pentuset nukkui automatkan nätisti, ei kuulunut yhtään sirkutusta. Ja tuntuivat olevan vielä aikas väsyneitä kun päästiin perille. Tytöt oli tietysti innoissaan kun pennut oli mutta pääsivät vaan hetkeksi kattomaan että pennut sai rauhassa kotiutua.

   
Vilja ja tuoreet tulokkaat. :)
Illalla olivat vähä hötkyjä kaikille äänille mutta poitsu söi jo iltaruuan, oli yönaikana tyhjentynyt loputkin kupista. Mahat oli ollut vähän sekaisin, mutta on korjaantunut kun saivat tehopacktia ruuan seassa. Reippaasti on pennut ottanu pentuhuoneen haltuun jo heti alkuunsa ja tänä aamuna pääsi Telle ja Likkakin tervehtimään tulokkaita. Pentuset aluksi vähän jänskätti mutta sitten haastoivat jo Likkaa leikkiin! :) Likkaa joutui kyllä vähän rajottamaan ettei lähtenyt täysillä mukaan... 


Meijän lauma :)
Ulkoiluja on harrastettu jo pariin otteeseen tänään ja sitä mukaa ruokakin alkaa maistua. Vielä oottelen kuukahtamista että saan kynnet leikattua tiedottomilta kavereilta. Yllättävän hienosti Telle ja Likka on pennut ottanut vastaan, olin ihan varma että Telle etenkin on leveän "hymyn" kanssa vastassa mutta ei kumpikaan pienintäkään irvistystä ole näyttänyt. Aamulla pennut oli vaan ihan märkäpäitä kun Likka niitä tutkiskeli. Hyvältä näyttää! Tässä vielä kuvasatoa pihalta:





 





Tadaa! Ensimmäiset pissit ja kikkareet saatu ulos!!


lauantai 13. tammikuuta 2018

pennut viis viikkoa

Jahas, taas on viikko vierähtänyt. Pentuset täytti torstai-perjantai yönä viis viikkoa ja painot on molemmilla reilussa kilossa: Leila 1130g ja velipoika 1644g. Nyt on ruoka alkanut maistua kun löytyi kermaviili papusten kaveriksi. :) Ulkoilu ei vielä hirveesti ole innostanut mutta ei siellä mikään niin hirvitäkkään. Huomaa että alkaisi olla tekemisen puutetta pennuilla kun on alkaneet keksiä askarreltavaa pentuaitauksessa.. Tänä aamuna tuli viestiä että oli aitauksen ulkopuolelta riivitty vaatetusta aitaukseen, voi kuvitella että sukkahousujen ja housujen uudelleen muotoilu olisi ollut seuraavana työlistalla mutta harmittavasti projektia ei saaneet päätökseen kun se huomattiin liian ajoissa! :)


Maria kävi 5.1. ottamassa kuvia pennuista:










Leila on vähän laiskempi tuossa poseeraushommassa... :D



sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Neljä viikkoa täynnä

Ja oikeesti käytiin Armin kanssa pentuset kattomassa heti sillon perjantaina, mutta kun ei pääse/ehdi/kerkee koneelle päivittämään niin nää nyt vaan tuntuu venyvän... Huokaus.

No mutta kyllä viikossa tapahtuu ihmeitä pentusille! Nyt töppöjalat kantaa jo ihan eri tavalla ja leikinmöyhyämistä on kummasti. :) Painot neliviikkosina Leila 860g ja poika 1261g. Aikamoinen mörssäri tuo poika! :D Napattiin pennut ensimmäisenä pihalle ja aika tosi hienosti ne alkoikin tutkailla maisemia erisuuntiin eivätkä nököttäneet vaan kylkikyljessä tärisemässä paikoillaan. Pariin minuuttiin ulkoilut toki eka kerralla jäi mutta siinä on hyvä alku.
 Ohjelmassa oli myös kauneuden hoitoa kun leikkasin kynnet ja harjattiin turkki, siinäkään ei tullut yhtään rimpuilua! Hienoja pentusia! :D Merli ei oo enää oikein hanakka syöttämään kun naskalit on puhjennut molemmille, mutta onneksi pennut syö hyvin kupista sapuskaa ja siinä kohtaa äippä haluaisi kyllä osallistua ruokailuihin! Hurjaa kyytiä aika menee ja pennut parin viikon päästä muuttaa sitten meijän hälinöihin ennen kun poika jatkaa matkaa Joensuuhun.



 Tässä pari videon pätkää sisarusrakkaudesta... Mutta on pojalla hyvät unenlahjat! :)

Ja sitten muutamia kuvia vielä perään