:)

:)

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Aika häviää hyppysistä..

Niin se aika rientää ja tuntuu ettei mitään saa aikaan/ehi tekemään.. Tai ainakaa blogia päivittämään.

No pentuset tuli to 23.4. neljä viikkoa vanhoiksi ja painoa kavereilla on: Vella 955g, Varvara 1146g ja Voitto 906g. Kiinteää ruokaa menee kolmesti päivässä, Vellalla meni hetki ennen kun hoksasi miten lautaselta syödään, mutta nyt kaikki on naamat tiukasti lautasella kun ruokaa annetaan. Ulkona ollaan käyty säiden salliessa. Saimi vaan terrorisoi ulkoiluja niittaamalla pennut maihin kun meinaavat johonkin suuntaan tallustella, helpompi vahtia kun kököttävät paikoillaan. Saimi ei juurikaan anna pentujen enää imeä, joten piakkoin on Saimin kotiin paluun aika.

Ensimmäinen ulkoilu Armin valvovan silmän alla
Kovasti pennut kasvaa ja kehittyy, Voitto on oikea kakkalan kuningas, huutelee hävyttömyyksiä jos pimeässä pentuhuoneen ohi kulkee. :) Niin kuin isompikin vahtikoira! Luotto kuvaajamme Outi ei ole päässyt pentuja vielä kuvailemaan, mutta mie koitin jonkinlaiset kuvat saaha aikaan.. Olipahan urakka yksinään, etenkin Varvara ei ollut oikein yhteistyöhaluinen poseeraamaan paikallaan.. Mutta jos niistä selvän saisi!


Vella

Varvara

Voitto
Varvara, Voitto, Vella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti